Luin Cecelia Ahernin Postscript -nimistä kirjaa atuomatkalla Kuusamosta kohti kotia, kun tämä kappale tarttui mieleeni. Siinä oli sellaista syvyyttä, joka resonoi vahvasti minussa. Cecelian tapa kuvata elämää ja sen vaikutuksien jatkuvuutta elämän päättymisen jälkeen on kiehtova ja sai pohtimaan sitä yritykseni, Pystyvän Kehon näkökulmasta.
Elämän aikana juuret levittäytyy ja kasvaa, muokkaa maaperää ja vaikuttaa ympäristöönsä loputtomasti tavalla tai toisella. Vaikka elämä päättyisi, jätämme jälkeemme paljon sellaista, joka laajenee kuolemamme jälkeen, vaikutamme elämässä vaikkemme enää fyysisesti olisi paikalla.
Jotain sellaista olen ajatellut Pystyvän Kehon olevan minulle.
Näkökulma, jonka toivon leviävän ja laajenevan elinkaareni aikana juurien lailla, vakiinnuttavan paikkansa tässä maailmassa ja vaikuttaen myös kuolemani jälkeen. Olisi unelmani, että ihmiskeho nähtäisiin tulevaisuudessa pystyvämpänä, kestävämpänä ja kehittyvämpänä kuin tähän asti. Ainaisten virheiden sijaan laaja-alaisesti sopeutuvana ja kokemuksista oppivana kokonaisuutena. Emme ole vain mekaanisia olentoja, jotka joko menevät rikki tai ovat ehjiä. Ihmiskeho mukautuu ja kehittyy läpi sen elinkaaren.
Toivon, että oppisimme entisestään arvostamaan luonnon kykyä korjata ja parantaa, luonnon meissä itsessämme ja luonnon ympärillämme. Luonto meissä parantaa haavat, murtumat, vammat ja palauttaa kehoon tasapainon erilaisten kehon vaurioiden ja sairauksien jälkeen. Luonto ympärillämme auttaa hermostoamme palautumaan tasapainoiseen turvan tilaan, juurruttamaan esi-isiemme kotiympäristöön, sillä ei niin kovinkaan kauan aikaa sitten, elelimme vielä täysin luonnon ympäröiminä ja rikastuttamina.
Modernia lääketiedettä en todella vastusta, se on pelastanut meidän kaikkien läheisiä kuolemalta, opettanut kuinka syövästä voi parantua, kuinka rokotukset säästävät henkiä, kuinka tappavista taudeista on päästy eroon.
Luonnosta voimme sen sijaan oppia joustavuudesta, vaikeista tilanteista palautumisesta ja kyvystä selviytyä suuristakin kolhuista huolimatta sekä kivusta.
Voimme oppia liikkeestä, liikkumisesta ja toisiin tukeutumisesta. Kuinka pikaratkaisujen sijaan, voisimme antaa ajan parantaa, kuinka voisimme oppia luottamaan siihen kuuluisaan prosessiin, myös kehojemme kohdalla? Kuinka voisimme oppia tutkiskelemaan kehojamme, oppimaan niistä, virheiden etsimisen sijaan.
Meissä kaikissa on pystyvyyttä, eri määriä, eri elämäntilanteissa ja eri tehtävissä. Pystyvä Keho ei ole vain yritykseni nimi, se elää meissä kaikissa ja tulee elämään kauan minun jälkeeni.
